Olimme neljän innokkaan mineilijän kanssa Mäntyharjulla punomassa tuohikoppia. Meistä kolme sai tutustua uuteen mineilijään, jonka luo ajelimme hieman sateisessa säässä. Tunnelma oli heti todella välitön ja mukavaa oli. Valmistakin syntyi ja tässä muutama kuva saavutuksista.

Tässä Tiinan hässäkkää, kun suikaleita luikertelee sinne ja tänne.

Ja tässä valmis tuohikoppa. Liikeelle lähdettiin tuollaisesta perusmallista, josta on hyvä aloittaa.

Toinen koppa, jossa on juuri aloitettu reunan teko.

Kaksi valmista ja kaksi vielä keskeneräistä. Minä viimeistelin omani tässä ilalla kotona.

Seuraavan kerran treffaamme Mikkelissä ja aiheena on viherkasvit ja kukat. Päivähän oli 19.9. klo 14.00. Paikka on vielä avoin.